Pyörällä päästään!

Saapuessani Jyväskylään opiskelemaan reilu kymmenen vuotta sitten kulkuvälineen valinta oli selkeä. Rahaa ei ollut omaan autoon, bussikaan ei ollut ihan halpa ja pyörällä matka taittui samassa ajassa. Kävely oli itselle liian hidasta, vaikka mäet olivatkin pohjanmaan kukkulattomaan latomereen tottuneelle aluksi haastavia.

Kävelyyn verrattuna pyörän aikasäästö on melkoinen, jos muutaman kilometrin taittamiseen kämpältä kampukselle sai kävellessä varata reilut puolituntia – taittui matka pyörällä vartissa tai sen alle. Bussi vaihtoehtona oli itselle epämukava, koska olisi pitänyt selvitellä bussiaikatauluja ja kävellä odottelemaan bussia. Samassa ajassa olin ehtinyt pyöräillä jo kampukselle ja kerätä aivoille happea päivän opiskelua varten.

Opiskellessani Saksassa ja Ruotsissa tartuin samaan kulkuneuvoon. Pyörillä päästään minne vaan. Käytetty polkupyörä on edullinen ratkaisu. Polkupyörä lisäksi parantaa kuntoa eikä sen huoltokustannukset yllä läheskään auton vastaaviin. Ei ole siis sattumaa miksi niin moni opiskelija pyöräilee.

Pyöräilyn edistäminen onkin yksi opiskelijakunta JAMKOn ja ylioppilaskunta JYYn pidempiaikaisia tavoitteita vaikuttamistyössä kaupungin suuntaan. Vaikka omista opiskelijauran alkuvaiheista pyöräilyn mahdollisuudet ovatkin edistyneet melkoisesti mm. pihakatujen ja ensimmäisten keski-eurooppalaistyyppisten pyöräkaistojen saavuttua Jyväskylään tekemistä on vielä runsaasti. Opiskelijoiden toiveissa ovat paremmat pyöräilykaistat, taskut, pyöräparkit ja opasteet. Kaupungin tavoitteet ovat tältä osin linjassa. Jos nyt n. 13 % matkoista kaupungissa taitetaan pyörällä, kaupungin tavoitteen mukaisesti v. 2025 25% matkoista taittuu pyörillä. Kaupungin into selittyy sillä, että tutkimustiedon valossa satsaukset terveys- jne. hyötyjen vuoksi pyöräilyyn tulevat moninkertaisesti takaisin. Yksi pyöräilyyn sijoitettu euro tuo kahdeksan takaisin. Jyväskylän kokoisessa kaupungissa pyöräilyn kaksinkertaistamisen hyöty olisi n. 4 miljoonaa euroa.

Toimin tällä hetkellä Keski-Suomen opiskelijasäätiö, KOASin hallituksessa. KOAS näkee tärkeäksi opiskelija-asuntojen rakentamisen lähelle keskustan kampusalueita. Autopaikat vaativat tonttimaata, ovat varsin kalliita rakentaa ja korottavat siten opiskelija-asumisen hintaa, varsinkin keskusta-alueella. Syksyllä valmistuvan KOASin Heikinsillan kohteen osalta autopaikoista on pystytty luopumaan ja opiskelijoille on tulossa henkilökohtaiset pyöräpaikat katoksen alla. Tämän ovat mahdollistaneet Jyväskylän keskustan lyhyet välimatkat sekä kohteen keskeinen sijainti lähellä oppilaitoksia. Vastaavanlaisia ratkaisuja tultaneen soveltamaan myös muualla. Pyöräily on nosteessa.

Myönnetään, että kymmennen vuotta sitten en ehkä innostunut pyöräilystä yhtä paljon kuin nykyään. Siitä on kuitenkin tullut itselleni vähitellen elemäntapa ja pyöräilen edelleen päivittäin töihin, satoi tai paistoi. Maastopyöräilystä olen myös löytänyt keinon rentoutua – polulla ei ehdi murehtia työasioita, kun pitää keskittyä polulla pysymiseen. Samalla säästän yhden auton kustannukset tai ison kasan bussilippuja. Kolmikymppisenä voin todeta, että kuntokaan ei varmasti olisi sama, jollen pyöräilisi.

Jyväskylä on valittu vuoden 2016 pyöräilykunnaksi. Opiskelijana kannattaa ottaa Suomen mittakaavassa hyvästä pyöräkaupungista ilo irti ja pyöräillä ainakin se matka kampukselle. Jos pyöräily kiinnostaa enemmän – tsekkaa 7.5. alkavan pyöräilyviikon monet ilmaistapahtumat www.pyorailyviikko.fi. Minut löytää näillä näkymin pyöräparaatista.

Toiminnanjohtaja metsikössä

Toiminnanjohtaja metsikössä (kuva © Juha Salmi)

Hannu Järvistö
JAMKOn toiminnanjohtaja

Jyväskylän kaupungin pyöräilynedistämissuunnitelma http://www.jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructure/81797_esite_kuvilla_12082015.pdf

Jyväskylän pyöräilyviikko 7.5. – 15.5. http://www.pyorailyviikko.fi/

Edellinen artikkeli

Myöntäminen on sallittua

Seuraava artikkeli

JAMKOn toimiston helmiä

Selaa kaikkia blogeja

Blogit