Blogi

Tutoreiden työnohjaukset osana OHKE-hanketta

OHKE-hankkeen aikana JAMKOn ja SAMOn tutoreille järjestettiin ensimmäistä kertaa työnohjauksia. Ohjausten tavoitteena oli lisätä tutoreiden tukemista läpi lukuvuoden, sekä tarjota heille tilaisuus tavata ja jakaa ajatuksia muiden tutoreiden kanss...

Mentorin turinoita

Kirjoittaja: Marika Väisänen Aloitin opiskeluni JAMKissa restonomiksi monimuotona syksyllä 2019. Ensimmäisen vuoden aikana tuli selväksi, että tutorointi voisi olla minun juttuni, koska työelämässäkin olen toiminut työpaikkaohjaajana ja muuten...

Mitä aluevaltuustot tekevät?

Aloitetaan aluevaalien ja aluevaltuustoon tutustuminen perusasioista eli soteuudistuksesta. Sote- ja maakuntauudistuksella tarkoitetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamisen hanketta, jonka tarkoituksena on siirtää julkisten sote-pal...

Meillä nuorilla on väliä

Kirjoitus on julkaistu alunperin kolumnina Keskisuomalaisessa 14.4.2021. “Mitä järkeä muka minun opiskelijana on äänestää, kun pukumiehet tekevät ne päätökset kuitenkin? Yhdellä äänellä ei ole mitään merkitystä kaikkien niiden muiden äänien rinnal...

Mietteitä etäopiskelusta ja itsekurista poikkeustilan aikana

Kevätlukukausi 2020: kertarysäyksellä jokaisesta Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijasta tuli enemmän tai vähemmän monimuoto-opiskelija. Eikä ilmiö tietenkään koskenut pelkästään JAMK:n opiskelijoita; samaan veneeseen – mikäli niin voi näinä...

Kun opintie nousee pystyyn, on tukea tarjolla

Olen Ville Laitinen, neljättä vuotta restonomiksi opiskeleva ja minulla on ollut viime aikoina ongelmia sosiaalisen elämän kanssa. Tämän vuoden piti olla erilainen kuin se oli. Sain kuitenkin apua JAMKin opiskelijoille tarjoamista tukipalveluista. Ny...

Voinko vaikuttaa ensimmäisen vuoden opiskelijana?

Miten ihmeessä olen päätynyt tilanteeseen, jossa pystyn omalla panostuksellani parantamaan opiskelijakunnan toimintaa? Varsinkin kokemattomana ensimmäisen vuoden opiskelijana? Päästessäni opiskelemaan vaikuttamisen palaset alkoivat loksahdella pai...