Yhteisössä on voimaa

Noin vuosi sitten tähän aikaan löysin itseni kolkuttamassa uutta ovea opiskelija-aktiivin elämään. Olin aikaisemmin jo toiminut tutorina ja olin myös jäsenenä JAMKOn International Club tiimissä. Olin päättänyt lähteä ehdokkaaksi JAMKOn edustajistovaaleihin ja tähtäimessäni oli paikka opiskelijakuntamme hallituksessa. Osasin odottaa, että jos pääsisin hallitukseen toisi se elämääni paljon uutta, mutta en kuitenkaan täysin tajunnut millaiseen soppaan olin lusikkaani työntämässä. Sitä soppaa on nyt hemmennetty, maustettu ja ehkä siihen on vähän kielikin palanut vuoden 2016 vaihteesta lähtien.

Halusin päästä hiukan avaamaan mielestäni järjestöelämän parasta puolta: huikeaa yhteisöllisyyttä. Vuoden alussa ympärillä oli yhtäkkiä koko joukko uusia ihmisiä joiden kanssa aloitimme heti tiiviin yhteistyön ja työskentelyn opiskelijayhteisömme eteen. Kaikkien nimet eivät kerralla jääneet mieleen, eikä kaikkien kanssa tullut olevan oikein yhteistäkään. Siinä yhteisten projektien, prosessien, illanviettojen, kokousten ja koulutusten ohessa meistä alkoi ihan huomaamattakin muodostua ryhmä, tiivis sellainen.

Tästä ryhmästä on kasvanut tärkeä osa omaa arkea ja tuntuu heti hassulta, jos kuluu useampi päivä käymättä toimistolla ja näkemättä muita. En välttämättä tunne kaikkien syvimpiä salaisuuksia tai oikeastaan edes kovinkaan henkilökohtaisia asioita. Silti tämän porukan kanssa voi olla aina vapaasti oma itsensä. Asioista vitsaillaan yhdessä ja toisille voi kuittailla avoimen rehellisesti. JAMKO perheessä kaikki hyväksytään sellaisina kun he ovat.

Yhteisöllisyys ulottuu myös hallitusporukan ulkopuolelle. Aina tutoreista koulutusalajärjestötoimioihin ja muihin opiskelija-aktiiveihin tahtoo ajautua aika mahtavia tyyppejä, joiden kanssa toimiessa saa vaan olla kiitollinen olevansa osa tätä porukkaa. Vuoden aikana oman ydinporukan ryhmäytymisen lisäksi on mielenkintoista huomata, kuinka oma verkosto muihin toimijoihin laajenee ihan rytäkällä. Yhtäkkiä ruokalan ohi kävellessä ei voi välttyä näkemästä entistä useampia tuttuja kasvoja, eikä bileissäkään tarvitse pelätä kavereiden mennessä hukkaan, ettei muita tuttuja löytyisi.

Viime viikonloppuisten JAMKOn vuosijuhlien jälkeiset silliaamiaiset ovat tästä yhteisöllisyydestä aika hyvä esimerkki (jos sillisten konsepti on vieras, niin googlesta löytyy. En minäkään vuosi sitten tiennyt). Röhnötimme kahdesta sohvasta muodostetussa rykelmässä kuka mitenkin päin limittäin ja sylikkäin melkein 10 muun opiskelija-aktiivin kanssa niin, että oli mahdotonta sanoa missä kenenkin jalat menivät. Vaikka vuosi onkin ollut aika rankka, on tuollaisissa hetkissä sellaista yhteisöllisyyttä, jota ei ihan joka paikassa voi saavuttaa, ja jota en kyllä vaihtaisi mihinkään.

Linda Holma
KV- ja degreetutorointi

Edellinen artikkeli

Vaikeneminen ei ole kultaa

Selaa kaikkia blogeja

Blogit