Puolueen löytäminen voi olla hankalaa

Näin vaalien alla on hyvä jo miettiä omaa ehdokasta ajoissa, ettei vahingossakaan tule kiire. Ennen itse ehdokasta olisi kuitenkin valittavana puolue, joka tuntuu vaikealta ainakin omalla kohdalla. Puolueen valinta on todella tärkeää, sillä ehdokkaan on äänestettävä puoluekurin mukaisesti. Jokaisen puolueen mielipiteistä tuntuu löytyvän aatteita, joiden taakse itse en haluaisi asettua, tai sitten puolueen politiikka on ollut sellaista, jota en halua kannattaa, edellisellä hallituskaudella. Päätinkin tähän blogi kirjoitukseen laitella mielipiteitäni puolueiden ulosannista ja vaaliteemoista samalla kun selvitän niitä itselleni.

Vihreät ovat Jyväskylän alueen suosituin puolue korkeakouluopiskelijoiden piireissä, joten aloitin käymällä läpi heidän nettisivunsa. Monet vihreiden vaaliteeman kärkitavoitteet ovat samoja kuin itselläni, mutta metsä- ja maatalouden kärjet eivät kohtaa omieni kanssa ja mennessään läpi vaikuttaisivat radikaalisti tulevaisuuteeni. Kuitenkin puolueen arvot vaikuttavat tulevaisuuteen katsovilta ja esimerkiksi koulutus on isona tekijänä sitä.

Seuraavaksi suuntasin Keskustan sivuille. Ensimmäisenä silmääni kiinnitti koulutuksen siirtäminen sivistys sarakkeen alle, josta itselleni tuli ainakin edellisen hallituskauden koulutuslupauksen peittely. Vaaliteemoissa mainitaan myös ilmasto ja turvallisuus ja perhe. Kuitenkin edellisen neljän vuoden toiminta laittaa minut vahvasti harkitsemaan puolueen äänestämistä.

Jo ennen Kokoomuksen sivustoa selaamista, mielessäni on Petteri Orpon lyhyt näkeminen tammikuussa ja Sanni Grahn-Laasosen kanssa pidetty keskustelutilaisuus helmikuussa. Molemmissa poliitikot eivät puhuneet korkeakoulutuksen tukemisesta vaan sopeutumisesta siihen mitä on tarjolla, joka ei mielestäni riitä. Tämä on erityisesti omituista, sillä selattuani kokoomuksen vaaliteemoja yhtenä ylimmäistä asioista oli laadukas koulutus. Tämä vain lisäsi epäluottamusta Puolueeseen sillä he edellisissä vaaleissa lupasivat keskustan kanssa koulutuksen määrärahojen ennallaan pitoa, mutta kuten hyvin tiedämme, näin ei käynyt. muina pääteemoina ovat palvelut kaiken ikäisille, sujuva liikkuminen ja arjen turvallisuus. Ilmaston muutoksen pysäyttäminen ei ole vaaliteeman neljän suurimman kärjen joukossa.

Sosiaalidemokraattien politiikka on aina tuntunut vanhojen ja työssäkäyvien politiikalta, mutta nyt juteltuani muutaman nuoremman ehdokkaan kanssa, demarit eivät vaikuta niin kaukaiselta puolueelta. Sdp haluaa tehdä toisen asteen koulutuksesta ilmaista ja lisätä korkeakoulutettujen määrää. Ilmastonmuutos halutaan pysäyttää ja suomalaista osaamista halutaan käyttää Pariisin ilmastosopimuksen kriteerien saavuttamisekseen maailmanlaajuisesti. Sdp:n ja Sak:n yhteistyö kuitenkin on henkilökohtaisesti itselleni melkoinen pelote. Nostamalla suomalaisten palkkoja on saatu aikaa huomattavaa kilpailukyvyn menetystä verrattuna muihin EU maihin, näihin ongelmiin olisi voinut etsiä ratkaisua jostain muualta.

Luettuani näiden puolueiden ja muutaman sekä muutaman muun vaaliteemat huomasin niissä olevan paljon yhtäläisyyksiä. Suurimman osan mielestä suomalainen ammattitaito on asia, joka täytyy myös säilyttää tulevaisuuteen. Tämä herättää itsessäni ainakin sekavia tunteita sillä korkeakoulusen määrärahoja on vähennetty edellisellä vaalikaudella. Verkko-opetusta ja monimuotoa lisätään, päivätoteutuksien lähiopetusta vähennetään. Toivottavasti seuraavan hallituksen politiikka oikeasti ajaa näitä asioita, muuten nuorten jo valmiiksi pieni äänestysprosentti voi heikentyä entisestään.
Blogia kirjoittaessani ymmärsin, että täydellistä puoluetta tai ehdokasta ei tule ainakaan itselleni löytymään, ja uskon monella olevan sama tilanne. Toivottavasti löydät puolueen ja ehdokkaan, jonka takana voit seisoa!

Antti Paunonen

Koulutuspoliittiikka

Edellinen artikkeli

JAMKOn tapahtumat Taavin silmin

Selaa kaikkia blogeja

Blogit