Tule mukaan järjestämään JAMKOn vaalit!

In English here

Keskusvaalilautakunnan tehtävä on järjestää opiskelijakunnan edustajistovaalit, joissa valitaan seuraavan vuoden edustajiston jäsenet sekä varajäsenet. Tehtäviä on monipuolisesti laidasta laitaan oman kiinnostuksen mukaan.

Keskusvaalilautakunta

  • päättää vaalitavasta ja vaalien aikataulusta
  • huolehtii äänestysjärjestelmästä, vaalikoneesta ja valvojaisten striimaamisesta.
  • järjestää vaalipaneelin ja vaalivalvojaiset
  • tekee vaalimarkkinointia
  • vahvistaa vaalien tuloksen

Keskusvaalilautakunnassa toimivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, kolme varsinaista jäsentä sekä kolme varajäsentä. Keskusvaalilautakunnan tukena ovat JAMKOn toiminnanjohtaja ja viestinnän asiantuntija.

Keskusvaalikunnassa toimiminen on ainutkertainen mahdollisuus nähdä läheltä kuinka demokratia toimii, ja olla mukana opiskeluajan päätöksenteossa ja vaikuttamistyössä. Työ ei kuitenkaan vie mahdottomasti aikaa, pääpaino on vaalien järjestäminen syys – marraskuussa. Keskusvaalilautakunta kokoontuu koko toimintansa aikana n. 4 – 6 kertaa.

Tule mukaan!

  • Saat arvokasta kokemusta järjestötyöstä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, projektinhallinnasta ja markkinoinnista.
  • Saat uusia kontakteja oman koulutusalan ulkopuolelta.
  • Halutessasi todistuksen työskentelystä ja vaikuttavan merkinnän CV:hen.

Toimiaksesi keskusvaalilautakunnassa, sinun tulee olla JAMKOn jäsen ja jäsenmaksun tulee olla maksettu ilmoittautumisajan päättymiseen mennessä. Ilmoittaudu mukaan keskusvaalilautakuntaan täyttämällä ilmoittautumislomake 5.4. klo 23:59 mennessä. Edustajisto vahvistaa keskusvaalilautakunnan kokoonpanon seuraavassa kokouksessaan 6.4.

Ilmoittaudu mukaan tästä

Lisätietoa:
Edustajiston puheenjohtaja Peetu Luiro
epj@jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista