Opiskelijoiden mielenterveyspäivän teemana myötätunto

Nyyti ry:n koordinoima kampanja opiskelijoiden mielenterveyspäivä on 13.4.2022, ja tämän vuoden aiheena kampanjassa on myötätunto. Nyyti ry julkaisee sosiaalisessa mediassaan aiheeseen liittyen sisältöä viikon verran alkaen 7.4. jatkuen aina 14.4. asti. Kampanjan pääasiana on huomioida opiskelijoiden mielenterveyttä, herättää siitä keskustelua ja saada muut osallistumaan.

Viimevuotiset tapahtumat ovat vaikuttaneet merkittävästi opiskelijoiden elämässä. Pitkittyneen korona-ajan myötä opiskeluita on joko täysin tai osaksi suoritettu etänä. Uusi paikkakunta ja uusi koulu ovat tuoneet osalle haasteita, eikä ryhmäytyminen ole ollut niin sujuvaa, sillä kaikille tuntemilleen nimille ei ole löytänyt kasvoja. Näillä on vaikutusta siihen, että voi kokea olevansa yksinäinen ja että tukea on vaikea saavuttaa.

Kampanjalla halutaan muistuttaa, että kukaan ei ole yksin, vaikka siltä voisi tuntua. Kampanjan aiheen kautta halutaan nostattaa myötätunnon voimaa. Kun olemme myötätuntoisia niin itseämme kuin toisia kohtaan, voi samaan aikaan kohdata toisia avoimemmin sekä olla itselleen armollisempi. Lisätietoa myötätunnosta löydät esimerkiksi Myötätuntoa korkeakouluihin -hankkeen verkkosivuilta.

JAMKO osallistuu kampanjaan mukaan 11.-13.4. välisenä aikana sosiaalisessa mediassa, julkaisemalla aiheeseen liittyvää sisältöä. Lisäksi olemme pystyttäneet Rajakadulle ja Dynamolle kehuseinän, jossa voit käydä jättämässä kehuja opiskelukavereille ja Jamkin työntekijöille.

Mielenterveyttä edistävää ohjelmaa on tarjolla monessa kaupungissa ja myös verkossa. Tutustu kampanjan ohjelmaan ja osallistu.

Muistathan myös, että Jamkissa toimii monta opiskelijahyvinvointiin vaikuttavaa tahoa, johon voit tarpeen tullen olla yhteydessä?

#AivanHyvä #HeltBra #GoodEnough

#OpiskelijoidenMielenterveyspäivä

#Mielenterveys

Lisätietoja:
sopo@jamko.fi tai tutor@jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista