Mitkä ihmeen Vujut ja mikä Sillis?

JAMKOn varapuheenjohtajana toimiessani järjestän jo toista kertaa JAMKOn vuosijuhlia ja ajattelin kertoa teille muillekin opiskelijoille vähän siitä, mitkä ne vuosijuhlat oikeen on, ketä sinne tulee ja mitä siellä tehdään. Selitän myös mikä ihme on Sillis, sillä mikään ei ole parempaa kuin kerääntyä juhlan jälkeisenä päivänä yhdessä saunomaan ja syömään, sekä muistelemaan edellisillan tapahtumia.

Elikkäs virallisestihan vujut eli vuosijuhlat on arvokas juhla, jonka tarkoituksena on kiittää toimijoita, yhteistyökumppaneita sekä sidosryhmiä kuluneen vuoden työstä ja myös juhlistaa organisaation olemassaoloa ja sen tarkoitusta. Vuosijuhlien arvokkuus näkyy sitten juhlan ohjelmassa, illallisella sekä pukeutumisessa ja juhlavieraiden käyttäytymisessä. Me JAMKOssa järjestetään vuosijuhlat joka vuosi, mutta ne voidaan järjestää myös esim. viiden vuoden välein juhlistamalla vain niitä merkittävimpiä vuosia.

Vuosijuhlat noudattavat tiettyä kaavaa, joka vaihtelee hieman järjestävän tahon mukaan. JAMKOn vujuilla paikalla on kuitenkin seremoniamestari, joka huolehtii juhlavieraat läpi juhlan, joten juhlan kulusta ei tarvitse juhlavieraana panikoida. Ja vaikka vuosijuhlat noudattavatkin tiettyä kaavaa ja juhlan alku on virallisempaa, niin juhlan loppu puolesta meno on jo rentoa ja hauskaa. Siellä laulellaan ja tanssitaan yhdessä ja tehdään uusia tuttavuuksia. Vuosijuhlilla tärkein osuus onkin juhlista nauttiminen ja hauskanpito!

Vuosijuhlien jälkeisenä aamuna pidetään perinteen mukaan se Sillis eli Silliaamiainen. Mikä ei siis tarkoita sitä, että keräännyttäisiin porukalla sillipurkin ääreen nauttimaan purkin antimista, vaan Silliksillä nautitaan toistemme seurasta ja keskustellaan edellis illan juhlista ja tapahtumista. Silliksillä tyhjennellään myös lahjapullot, syödään sopivan rasvaista ruokaa ja saunotaan edellisyön tuskanhiet pois. Sillis on siis erittäin rento tilaisuus ja sinne oiva asuvalinta on the one and only opiskelijan univormu eli haalarit!

JAMKOn tämän vuoden vuosijuhlat onkin jo ihan nurkan takana, sillä niitä juhlitaan 7.10. Villa Jääskelässä. Täältä voit kurkata lisätietoja tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/119561822055773/?fref=ts

 

Terveisin,

Katja Väärälä

Hallituksen varapuhjeenjohtaja

Edellinen artikkeli

Tursajaiset 2017, GAME IS OVER!

Selaa kaikkia blogeja

Blogit