KoPon vuosi 2016

Hyvät ystävät, toverit! Kulunut 366 vuorokautinen on ollut todella kiireistä ja vauhdikasta aikaa niin paikallisesti että valtakunnallisesti. Ajattelinkin hieman kertoa, mitä vuosi 2016 on allekirjoittaneen osalta sisältänyt. Toivottavasti tekstin lukeminen on teille yhtä mieluisaa kuin minulle sen kirjoittaminen.

Monien mutkien kautta päädyin ammattikorkeakoulumme opiskelijakunnan hallitukseen vuodeksi 2016. Vaikka olin jo pidemmän aikaan ollut kiinnostunut opiskelijoiden edunvalvonnasta – ja etenkin koulutuspolitiikasta – oli päätyminen JAMKOon silti yllätys niin minulle kuin monelle muulle. Alkuun mietin ainoastaan sitä, että minkä ihmeen takia olen lähtenyt mukaan tällaiseen toimintaan. Sehän ainoastaan haittaa koulunkäyntiä ja on vain yksi iso riippakivi elämässäni. Kuinka väärässä olinkaan.

Alkuvuosi sisälsi paljon perehdytyksiä ja ryhmäytymistä niin hallituksen, edustajiston puheenjohtajiston sekä henkilöstön kanssa. Alkukankeuden jälkeen tutustuin jokaiseen JAMKO-toimijaan, jotka osoittautuivat jokainen todella mukaviksi tyypeiksi, lopulta muodostuen myös ystäviksi. Samalla opin opiskelijakunnan käytänteitä ja omat tehtävät vastuualueellani.

Kevät oli todella kiireistä aikaa. Paikalliset ja valtakunnalliset edunvalvonnalliset asiat pitivät koko edunvalvontasektorin todella kiireisinä. Asiaa ei helpottanut muu toiminta, kuten Jupinaviikkojen suunnittelu, toteuttaminen ja loppuanalysointi sekä kuntapoliittisen ohjelman teko yhdessä JYYn kanssa. Myös JAMKOn strategian laadinta söi paljon resursseja. Kaikesta kiireestä ja stressistä huolimatta nautin työskentelystä muiden toimijoiden kanssa opiskelijan paremman huomisen puolesta. Nautin siitä jopa niin paljon, että palo hakea Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n hallitukseen vuodelle 2017 syntyi keväällä hallituksen puheenjohtajan Eemeli Rajalan innostamana.

Syksy alkoi erittäin vauhdikkaasti. Edunvalvonnallisten asioiden sijaan panostin enemmän resurssejani yleiseen JAMKO-toimintaan. Alkusyksystä panostimme paljon orientaatioviikkoon ja huomioimme tursaat monella eri tavalla, jotta heidän siirtyminen korkeakoulumaailmaan olisi mahdollisimman saumaton ja mieluisa. Lisäksi teimme paljon duunia lukukauden avajaisiin sekä tursajaisiin. Alkukiireiden jälkeen aloin taas pikkuhiljaa keskittymään edunvalvonnallisiin asioihin ja omaan SAMOK-kampanjaani.

Lokakuu oli hieman kiireettömämpi kuin syyskuu, mutta marraskuu iski sitten lokakuunkin edestä. SAMOK-kampanjointi ja seuraavalle JAMKO-vuodelle tehdyt toimintasuunnitelmat, talousarviot ja strategian loppuunvieminen ovat vaatineet paljon aikaa ja vaivaa, mutta tämä kaikki “uhrautuminen” on ollut kaiken vaivan arvoista. Kova duuni mahdollisti esimerkiksi sen, että pääsin muiden toimijoiden avustuksella Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n seuraavan vuoden hallitukseen.

Kokonaisuudessaan JAMKO-vuosi on ollut elämäni paras aikaa. Vaikka se on ottanut paljon, on se myös antanut paljon. Oppimani tiedot ja taidot ovat kehittäneet minua toimijana, mutta myös ihmisenä. Työskenteleminen uskomattomien tyyppien kanssa on ollut parasta tässä vuodessa. Haluankin kiittää jokaista opiskelijaa, jonka eteen olen saanut tehdä töitä ja jotka ovat auttaneet minua työssäni parannusehdotuksillaan. Erityisesti haluan kiittää tämän vuoden JAMKO-toimijoita uskomattomasta vuodesta, te teistä tästä ikimuistoisen. Halataan kun tavataan ja pidetään vielä jatkossakin yhteyttä! Bon voyage, ystävät!

 

Tommi Kukkonen

Koulutuspoliittinen vastaava

Edellinen artikkeli

Hyppää kohti tuntematonta!

Selaa kaikkia blogeja

Blogit