Ketä varten opiskelija-alennukset ovat?

Opiskelijakortilliselle opiskelijalle yksi normaali opiskelijalounas maksaa 2,60€. Entisenä opiskelijana ja nykyisenä työntekijänä maksan samassa korkeakoulun ravintolassa syömästäni lounaastani reilusti yli 6€. Miksi näin?

Opiskelu on elämän parasta aikaa. Näin sanotaan. Opiskeluun liittyy monia hienoja puolia, kuten nuoruus, lyhyt unentarve, uusien asioiden oppiminen, ihmisenä kasvaminen, uudet ihmissuhteet ja juhliminen näin muutamia mainitakseni. Omalta opiskeluajaltani muistan vielä, että kaikki ei ole kuitenkaan niin huoletonta, kuin ajan kultaamissa muistoissa voisi olla. Monella opiskelijalla raha on tiukalla. Asuminen opiskelijakaupungissa ei ole halpaa. Jollei tee työtä opiskelun ohessa, ei opintotuki lainoineenkaan riitä välttämättä kunnolla asunnon vuokran maksuun. Sitäkin varten on opiskelijakunta, joka neuvottelee opiskelija-alennuksia ja muita etuja, jotta opiskelijat voivat keskittyä paremmin olennaiseen – opiskeluun ja opiskelijaelämästä nauttimiseen.

Opiskelijaedut eivät ole itsestään selviä. Opiskelijakortilla saa esim. KELAn ateriatuen, VR:n ja Matkahuollon opiskelija-alennuksen ja muita lukuisia alennuksia. Kaikille lienee selvää, että opiskelijan tulot ovat varsin pienet. Miksi opiskelijoille ylipäänsä on alennuksia? Valtio ja monet yritykset haluavat kuitenkin tukea opiskelijan elämää muutoinkin kuin opintotuella. Suurimmalle osalle opiskelija-alennukset tulevatkin tarpeeseen. Yrityksille alennukset ovat kannattavia, koska ne lisäävät heidän asiakkaitaan ja parhaassa tapauksessa sitouttavat opiskelijat asiakkaiksi myös valmistumisen jälkeen.

Opiskelija-alennuksiin liittyvä järjestely toimii siten, että opiskelijat ja korkeasti koulutetut hyödyttävät koko yhteiskuntaa. Myöhemmin kun oman alan töihin päästään monesti palkkaus on parempi ja siitä maksetaan suurempaa veroa. Opiskelijaetuja ei ole siis tarkoitettu nautittavaksi koko elämää. Siksi kannattaa hyödyntää ne edut, joita opiskelijana on saatavilla. Ne eivät pääsääntöisesti ole myöhemmin käytettävissä eikä niiden käyttämättä jättämisestä saa mitään hyvitystä. Kannattaakin käydä syömässä terveellinen opiskelija-ateria, nauttimassa kuppilassa opiskelijahintainen juoma, lähteä tuettuun opiskelijavaihtoon jne. Myöhemmin esimerkiksi perheellisenä ulkomaille lähtö ilman tukia ei olekaan enää yhtä helppo juttu. Kolme kertaa vaihdossa olleena voin suositella vaihtoon lähtöä opiskelujen aikana. Muistot ja kansainvälinen kaveriverkosto ovat hienoja asioita, jotka ovat vaivan arvoisia.

Ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa opiskeltuani olen omat opiskelijaetuni nauttinut ja nyt on aikani maksaa normaali hinta, jotta sinulla opiskelija olisi vuorostasi helpompi elämä. Se on reilua! Nauti siis opiskelijaeduista kun vielä voit. Me opiskelijakunnassa pyrimme puolustamaan etujasi ja parantamaan niitä, jotta sinä voisit keskittyä olennaiseen – opiskeluun ja  elämään.

Selaa kaikkia blogeja

Blogit