JAMKOn Lauri Kujala valittu SAMOKin puheenjohtajaksi 2024

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn hallituksen puheenjohtaja Lauri Kujala on valittu Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOKin hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024. Kujala valittiin SAMOKin 28. varsinaisessa liittokokouksessa, joka järjestettiin 26.-27.10.2023 Rovaniemellä. Liittokokoukseen osallistuu yhteensä noin 100 opiskelijavaikuttajaa 22:sta opiskelijakunnasta päättämään opiskelijakuntien liiton tulevan vuoden toiminnasta, budjetista ja toimijoista.

“Olen aivan äimän käkenä ja kiitollinen koko kentän luottamuksesta! Lähtetään ensi vuonna tekemään yhdessä parempaa huomista opiskelijoille ja opiskelijakunnille!”, kuvailee Lauri tunnelmiaan juuri valintansa jälkeen.

Kujala on toiminut opiskelijakunta JAMKOn hallituksessa kaksi vuotta, viimeisimpänä hallituksen puheenjohtajana. Kujala opiskelee sairaanhoitajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta.

“Olen saanut tehdä töitä Laurin kanssa melkein kahden vuoden ajan ja viimeisimpänä hänen kampanjapäällikkönään. On ollut ilo seurata Lauria ja hänen kasvamistaan opiskelija-aktiivista luotettavaksi, reiluksi ja myötätuntoiseksi johtajaksi. Uskon, että hän pitää huolta hallituksestaan ja Suomen opiskelijoista täydellä sydämellä”, sanoo Laurin kampanjaa luotsannut Noora Hakonen.

Laurin työ SAMOKissa alkaa tammikuussa 2024 Helsingissä, ja perehdytys alkaa jo tänä vuonna. SAMOK edustaa noin 168 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa eri puolilla Suomea ja toimii valtakunnallisesti opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman edistämiseksi.

Lisätietoja:
Lauri Kujala
+358 44 3211 500
lauri.kujala@jamko.fi

Kampanjapäällikkö Noora Hakonen
noora.hakonen@jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista