Äänestä – Äänestä – Äänestä, aina kun mahdollista.
Miltä kuulostaisi diktatuuri opiskelijajärjestössä? Kuvitellaan vaikkapa eliniäksi valittava toiminnanjohtaja linjaisi JAMKOssa kaiken mahtikäskyillään eikä opiskelijoiden ajatuksia tarvitsisi kuunnella ja opiskelijat olisivat alamaisia. Onneksi näin ei ole eikä tule.
JAMKO on demokratia
JAMKOssa vallitsee demokraattinen hallinto ja tiettävästi demokratia on hallintomuodoista se vähiten huono. Meillä JAMKOssa tämä tarkoittaa, että vuosittain suurista linjoista päättävä edustajistomme valitaan vaaleilla, joissa kaikilla jäsenmaksunsa maksaneilla on äänioikeus. Edustajisto valitsee sitten puolestaan JAMKOn hallituksen toimimaan vuodeksi käytännön toimintaa toteuttamaan sekä ne tyypit, jotka edustavat kaikkia opiskelijoita JAMKin eri toimielimiin ja työryhmiin edustamaan kaikkia yli 8000 opiskelijaa. Eli voisi sanoa, että se ketä äänestät edustajistoon tai jätät äänestämättä vaikuttaa varsin paljon. Hallitus valitsee tarvittaessa henkilökunnan jäsenet, jotka vastaavat toiminnan jatkuvuudesta ja laadusta.
Opiskelijasta aktiiviseksi kansalaiseksi
Opiskelijakunnan tehtävänä on omalta osaltaan valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. JAMKO kannustaakin äänestämään kaikissa vaaleissa. Äänestäminen on sellainen kansalaisvelvollisuus, joka kannattaa täyttää, koska jos sinä et ääntäsi käytä, jonkun muun äänellä on suurempi vaikutus ja jos hän sattuu vielä olemaan asioista vahvasti eri mieltä kuin sinä, maailma tahi JAMKO ei varmastikaan mene siihen suuntaan kuin tahtoisit. Olemme pyrkineet tekemään äänestämisestä myös mahdollisimman helppoa. JAMKOn vaalit ovat sähköiset, ja linkki tipahtaa ensimmäisenä vaalipäivänä 29.10 kaikille JAMKOn jäsenille koulun sähköpostiin. Valtakunnan vaaleissa JAMKilla on ollut jo pidempään opiskelijakunnan myötävaikutuksesta ennakkoäänestyspiste.
Edustajistovaalit alkaa pian ja ensivuonna vasta äänestetäänkin
Harjaannusta äänestämisessä saat kun valitset hyvän opiskelijan edustamaan itseäsi JAMKOn 21 henkiseen edustajistoon 29.10 – 7.11. Vaaleihin ja ehdokkaisiin voit tutustua http://www.jamko.fi/vaalit. Ensi vuonna onkin tarjolla ainakin kahdet valtakunnalliset vaalit, kun eduskunta- ja eurovaalit sattuvat samalle vuodelle. Näissä valitaan myös tyypit, jotka vaikuttavat siihen miltä tulevaisuutemme näyttää. Mikäli kaikki menee kuten maan nykyhallitus kaavailee, valitaan päättäjät myös maakunnan johtopaikoille.
Tee äänestämisestä tapa!
Sanotaan, että sen minkä nuorena oppii vanhana taitaa. Tämä koskee niin hampaidenpesua kuin äänestämistä. Kannattaa siis opetella ottamaan vaaleissa aina selvää siitä, kuka olisi paras edustamaan itseä ja äänestää. Aiemmista vaaleista on tiedossa, että varttuneemmat äänestävät varmemmin – tässä ei ole mitään pahaa, mutta jos toivomus on parantaa opiskelijoiden ja korkeakoulusta valmistuvien tulevaisuuden näkymiä kannattaa äänestää näiden asioiden puolesta puhuvia. Jollet siis ole vielä tehnyt äänestämisestä itsellesi tapaa – tee se nyt!
Hannu Järvistö
Kirjoittaja on JAMKOn toiminnanjohtaja