Koronarajoitukset tuovat epävarmuutta JAMKOn tapahtumien järjestämiseen

Olemme valitettavasti joutuneet perumaan muutamia tammikuun tapahtumia vallitsevan koronatilanteen takia, ja arvioimaan uudelleen helmikuun tapahtumatarjontaa.
Aluehallintoviraston määräykset kieltävät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Rajoitus on voimassa 23.1.- 20.2.2022. JAMKOn tapahtumien osalta tämä tarkoittaa sitä, että suurempia sisätiloihin sijoittuvia tapahtumia emme voi järjestää sellaisenaan. Osan tapahtumista joudumme valitettavasti lykkäämään siihen saakka, kunnes rajoitukset hellittävät.

JAMKOn pitkäaikainen tapahtumapaikka Keskimaan Bar Bra suljetaan lopullisesti. Tästä syystä kaikki Bran tapahtumat järjestellään uudestaan. Lisäksi helmikuun alkupuoliskon Keskimaan ravintola- ja yökerhotapahtumat joudumme siirtämään tai perumaan. Tammikuun lopulta peruuntunut Eat Out – ilta Vennissä pyritään järjestämään loppukuusta tilanteen salliessa. Helmikuun alkuun suunniteltu JAMKO Pommi pyritään järjestämään myöhempänä ajankohtana ja toisessa paikassa yökerho Bran sulkeuduttua. Perinteisesti Freetimessä järjestettävä Jälki-istunto siirtyy paikan ollessa kiinni vielä helmikuun. Jälki-istunnon tilalle järjestetään Rajakadun kampuksella Jälki-GamePit 9.-10.2.

Opiskelijoiden talvinen lumirieha Snowday oli tarkoitus järjestää 15.2. Toiveena on, että pääsemme järjestämään sen Rajakadun kampuksella läsnä ja siksi uusi ajankohta ajoittuu maaliskuulle. Luvassa legendaarinen lumijalkapalloturnaus, kammien tekoa ja muita hauskoja lumilajeja. Tiedotamme tapahtuman ajankohdasta mahdollisimman pian.

Seuraamme tilanteen kehittymistä ja tiedotamme tapahtumista sitä mukaa, kun saamme tietoa rajoituksista ja niiden mahdollisesta purkamisesta.

Lisätietoa
JAMKOn tapahtumavastaavat
Albert Lemetyinen
Asta Nieminen
Karri Lyytikäinen
tapahtumat@jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista