JAMKOn hallitus 2023 valittu

Hallitus huolehtii JAMKOn päivittäisestä toiminnasta vuonna 2023. Edessä hallituksen puheenjohtaja Lauri Kujala.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn hallitus ja puheenjohtajistot vuodelle 2023 valittiin maanantai-iltana 21.11.2022 edustajiston järjestäytymiskokouksessa. JAMKOnhallitukseen haki 10 henkilöä ja kaksi henkilöä haki hallituksen puheenjohtajaksi. 

Edustajisto äänesti puheenjohtajakseen Nilla Selänniemen, joka opiskelee kolmatta vuotta logistiikkaa. Selänniemi on toiminut kuluvan vuoden JAMKOn sosiaalipoliittisena vastaavana. Kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija Essi Kervinen valittiin varapuheenjohtajaksi. Hän on toiminut tänä vuonna hallituksessa yhteistyövastaavana. 

Edustajisto äänesti hallituksen puheenjohtajaksi sairaanhoitajaksi opiskelevan Lauri Kujalan. Kolmatta vuotta JAMKissa opiskeleva Kujala toimii tällä hetkellä oman koulutusalajärjestönsä varapuheenjohtajana ja JAMKOn mentorvastaavana. Puheenjohtaja vastaa JAMKOn edunvalvontasektorista ja hallinnon tehtävistä yhteistyössä toiminnanjohtajan kanssa. Opiskelijakunnan varapuheenjohtajaksi tapahtuma- ja palveluprosesseja johtamaan valittiin kolmannen vuoden tourism management – opiskelija Asta Nieminen. Nieminen on toiminut hallituksessa tapahtumavastaavana. 

Hallituksen jäseniksi valittiin

Eetu Ruotsalainen, Robotics & automation-engineering
Henriikka Tilander, Bachelors degree in nursing
Miia Korhonen, Hospitality/palveluliiketoiminta
Annu Suvilehto, Tieto- ja viestintätekniikka
Ragnar Törnblom, Tieto- ja viestintätekniikka
Jouni Pasanen, Liiketalous
Emilia Lindelöf, Tourism Management
Andrea Guermas, Tourism Management
Noora Hakonen, Sosionomi
Jesse Kykyri, Tieto- ja viestintätekniikka

Vastuualueet hallitus määrittelee järjestäytymiskokouksessaan 7.12.

Edustajistovaaleilla 9.11. valitun edustajiston varsinainen kokoonpano muuttui hallituksen muodostamisen ja puheenjohtajavalintojen myötä. Lauri Kujalan, Asta Niemisen, Jouni Pasasen, Noora Hakosen, Annu Suvi lehdon ja Ragnar Törnblomin tilalle varsinaisiksi edaattoreiksi varajäsenen paikalta nousivat Janina Hyttinen, Juho Niemelä, Allu Lemetyinen, Ilmari Leskelä, Peetu Luiro, Marko Ruokolainen ja Jenna Kianto.

Opiskelijaedustajat JAMKin työryhmiin, Jamk oy:n sekä KOASin hallitukseen valitaan 28.11 edustajiston kokouksessa. Haku on käynnissä, ja kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä edustajiston 2023  puheenjohtajaan nilla.selanniemi@jamko.fi. Toimikausi alkaa tammikuussa 2023. Lisätietoja esityslistasta. 

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Miina Pirnes, toiminnanjohtaja(a)jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista