Sukella haalarihaasteeseen!

Haalarimerkkien ompelua varten ei tarvitse odottaa haalarikastajaisia!

Perinteisesti syksyisin on ollut Haalarikastajaiset, kun haalarit ovat saapuneet opiskelijoille. Kastajaisiin on kuulunut nimensä mukaisesti kaste ja lisäksi haalarivala. Tältä syksyltä on valitettavasti jouduttu perumaan Haalarikastajaiset, mutta haluamme, että halukkaat pääsevät ompelemaan merkkejä kiinni mahdollisimman pian. Tästä syystä olemme päättäneet koulutusalajärjestöjen kanssa järjestää haalarikastehaasteen! 

Haasteeseen osallistut julkaisemalla oman kastevideosi 1.-8.10.2020 välisenä aikana. Kaikki osallistujat saavat tälle vuodelle uudistetun Kastettu-haalarimerkin, leiman tursaspassiin ja oikeuden ommella haalarimerkkejä kiinni ennen virallisia haalarikastajaisia. Kastehaaste sisältää myös kilpailun osallistujien kesken eli julkaisemalla videosi osallistut kilpailuun, josta voit voittaa 200€ superlahjakortin.

HUOM! Haalarityöryhmä on tarkentanut suoritusohjeita ja haasteeseen voit osallistua max. 10 hengen porukalla. Emme hyväksy kilpailuun videoita, joissa on enemmän kuin 10 ihmistä, emmekä anna haalarimerkkejä sellaisen videon julkaisijoille. Toivomme, että osallistujat noudattavat turvavälejä vaikka tekevät videon alle 10 hengen porukoissa, huolehtivat käsihygieniasta sekä hyödyntävät kasvomaskeja. 

Kastehaasteeseen osallistuminen on helppoa, seuraat vain näitä askeleita:
  1. Nouda haalarit koulutusalajärjestösi ilmoittamana ajankohtana.
  2. Ota itsestäsi tai max. 10 hengen porukastasi video, kun kastatte haalarinne. Kasteen voi tehdä esimerkiksi vesipyssyjä hyödyntäen tai kaataen kattilallisen vettä päällenne suihkussa. Mitä hauskempi ja omaperäisempi, sitä todennäköisempää on voittaa kilpailussa. 
  3. Tägää videoon oma koulutusalajärjestösi ja JAMKO sekä käytä haasteen virallista hashtagia #kastettu20 ja julkaise video omalla Instagram-tililläsi 1.-8.10. välisenä aikana. (Vain tällä tavalla osallistut kilpailuun. Tulemme kysymään voittajalta, voiko suorituksen näyttää voittajan julkaisun yhteydessä, joten muista tallentaa videosi.)
    TAI
    Lähetä video Whatsappissa 1.-8.10. välisenä aikana numeroon +358 44 3211 550 ja kerro nimesi. (Tällä tavalla ei voi osallistua kilpailuun, mutta saa haalarimerkin.)

4. Seuraa etänä 8.10. klo 19 alkavaa striimiä ja vanno haalarivala omalta kotisohvaltasi. Kilpailun voittaja julkaistaan striimissä ja voittajavideo näytetään striimissä, jos saadaan siihen lupa.

5. Videon julkaisija/lähettäjä voi tulla hakemaan Kastettu-haalarimerkin ja leiman tursaspassiin JAMKOn toimistolta 19.10.-19.11. välisenä aikana. Haalarimerkkejä saa videolla esiintyvien henkilöiden mukaisen määrän (max. 10). 

Haalarityöryhmä toivottaa hauskaa ja turvallista haastetta kaikille! 

Lisätietoja
Kiia Pöyhönen
JAMKOn hallituksen varapuheenjohtaja
kiia.poyhonen@jamko.fi
+358 44 3211 550

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista