Semmosta se on vertaistutorvastaavana

Olen saanut parilta tyypiltä kyselyä siitä, että mitä mä oikein teen siellä JAMKOn hallituksessa. Niin ajattelin jakaa mun työnkuvia Teille, jos vaikka osa kiinnostuisi hakemaan tätä paikkaa ensi vuodeksi.

Tittelihän on vertaistutorvastaava eli selvästi teen hommia tutoreiden kanssa. Alkuvuosihan alkaa tutorrekryillä, ne ovat silloin käynnissä kun valitaan uutta porukkaa hallitukseen. Eli mä pääsin näkemään uusien tutoreiden alut haastattelussa. Me tutor- ja liikuntasihteeri Karoliinan kanssa hoidettiin haastattelut ja valinnat tälle vuodelle. Samaan aikaan rakennetaan koulutukset eli mitä koulutetaan mihinkin aikaan, että se menisi mahdollisimman loogisessa järjestyksessä uusille tutoreille. Työnjako oli aika selvä meidän välillä kumpi tekee mitäkin.

Seuraavaksi aletaan kv- ja degreetutorvastaavan kanssa miettimään tursajaisia eli melko reippaana tahti pysyy alkuvuodesta alkaen. Niitä jatketaan Tursajaisiin asti. Sitten alkaakin olla kaikki hommat tehtynä suurimmilta osin. Ei mitään suurempi ”työmaita” ole näkyvissä.

Tutortiimit pidetään 4 kertaa vuodessa eli mä oon tällä hetkellä pitänyt 1 kappaleen vuoden 2015-2016 tutoreille ja 2 kappaletta 2016-2017 tutoreille eli vielä on yksi jäljellä. Niiden hoitaminen kuuluu kokonaan vertaistutorvastaavalle eli mulle. Asiat vaihtelee aina, joten pitää olla tietoinen siitä mitä tapahtuu seuraavaksi tai mistä aiemmista asioista pitää jutella vielä kaikkien kesken.

Sitten mää koitan samalla jakaa vastuuta koulutusalajärjestöjen tutorvastaaville, koska heillä on enemmän infoa, siitä miten heidän aloillaan toimitaan. He sitten raportoivat minulle tutoreiden asioita ja minä viestin takaisin, jos mulla on vaikka asiaa. Kuitenkin pidän tärkeänä sitä, että toimin enemmän vertaistukena tutoreille ja autan heitä kaikissa ongelmissa, mitä tulee vastaan

Tietysti käyn, joka viikko hallituksen iltakoulussa tai kokouksessa. Yleensä se on aina iltakoulu, jossa käydään läpi mitä on tapahtunu jokaisen vastaavan elämässä ja mitä yleisiä asioita, joita pitää tietää tai mistä pitää ottaa selvää. Näistähän tulee edustajistolle aina muistio eli jos haluat kanssa pysyä ajan tasalla – hae edariin! (HAKU KÄYNNISSÄ NYT!)

Kuulun kanssa edunvalvonnan prosessitiimiin eli siellä käydään ajankohtaisia asioita edunvalvonnan saralla. Pureudutaan yhdessä siihen mitä on tapahtunut ja mitä voidaan asiaa hoitaa eteenpäin.

Sitten on tietysti kaikkien muiden hallituslaisten auttaminen esim. tapahtumissa ja työtehtävissä. Itse olen ainakin parhaani mukaan koittanut auttaa kaikkia, miten olen omista hommista kerennyt – tämä myös avaa ehkä sen toisen vastuualuetta enemmän itselleen, joka on aika fantsua!

Täytyy sanoa, että olen nyt kohta 10 kuukautta näitä hommia tehnyt, enkä ole vielä katunut kertaakaaan vaan oon saanut laittaa itseni likoon sellaisiin asioihin mitä en olisi ikinä ajatellut tekeväni. Jos joku kysyy kaduttaako – NO EI! Vaikka oli itselläni pienet epäilykset, kun minut valittiin. Niistä epäilyksistä on päästy irti aika nopeasti.

Koitin ainakin parhaani mukaan kertoa mitä alueita mulle kuuluu, jos jäi jotain epäselvää tai haluat kuulla lisää niin aina saa laittaa viestiä sähköpostiin tutor@jamko.fi tai numeroon 045 3194 906.

Terkuin

Jarna Väisänen, JAMKOn vertaistutorvastaava vuosimallia 2016

Edellinen artikkeli

Tursajaiset Outer Space 2016

Selaa kaikkia blogeja

Blogit