Kannanotto: Opiskelijoiden usko tulevaisuuteen koetuksella

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (JAMKO) tyrmäävät hallituksen suunnittelemat opintotukileikkaukset. Pienituloisten opiskelijoiden jo valmiiksi riittämättömästä toimeentulosta kaavaillaan leikattavaksi jopa 28%. Samalla hallitus suunnittelee kiristyksiä opintoaikoihin, vaikka nykyiselläänkin tavoiteajassa eteneminen vaatii täysipäiväistä opiskelua. Ministeri Sanni Grahn-Laasosen painottamat mahdollisuuksien tasa-arvo ja laadukas koulutus jäävät yhä kauemmaksi, mikäli leikkaukset toteutuvat.

“Äärimmilleen pingotettu opiskelutahti kannustaa lähinnä keräämään tarvittavan määrän opintopisteitä osaamisesta välittämättä. Vaatimukset nopeasta opiskelutahdista pakottavat opiskelijan menemään sieltä, missä aita on matalin”, toteaa JYYn hallituksen puheenjohtaja Lasse Heikkilä.

Paikallisesti huoli on suuri: Korkeat asumiskustannukset syövät jo nyt valtaosan opiskelijoiden toimeentulosta. Jyväskylän vuokrataso on maan kalleimmasta päästä (KSML 8.5.2015). Kelan tilastoraportin (25.2.2016) mukaan nykyisellään opintotuen asumislisä kattaa vain noin puolet opiskelijoiden asumiskustannuksista, jolloin opintotuki hupenee kokonaan tai osittain asumiskustannuksiin. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on oppimisen edellytys, johon opiskelijalla ei ole varaa.

“Selvitys opintotukileikkauksista on nyt annettu, mutta lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty. Toivomme kansanedustajilta rohkeutta luottaa ja panostaa koulutukseen, joka ei ole pelkkä menoerä, vaan osa ratkaisua Suomen talouden haasteisiin.“ lausuu JAMKOn hallituksen puheenjohtaja Eemeli Rajala

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lasse Heikkilä
JYYn hallituksen puheenjohtaja
pj (a) hallitus.jyy.fi
+358 45 137 1964

Eemeli Rajala
JAMKOn hallituksen puheenjohtaja
puheenjohtaja@jamko.fi
+358 44 321 1500

Seuraava artikkeli

Viikkokatsaus | Viikko 10

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista