Kannanotto: Opiskelijat tärkeitä Hippoksen alueelle myös jatkossa

Jyväskylän kaupunki on ottanut härkää sarvista päättäessään kehittää Hippoksen aluetta. Myös opiskelijoille tärkeälle alueelle ollaan sijoittamassa maltillisimmissakin arvioissa jopa 200 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä.

Mikäli poliittista tahtoa löytyy, niin Hippoksen alue mahdollistaisi Jyväskylässä suuren harppauksen kohti opiskelijayhteisöjen valtakunnallisesti laajinta liikunta- ja urheilutarjontaa. Korkeakoulukaupunkien välinen kilpailu opiskelijoista tulee tulevaisuudessakin olemaan kova. Tässä kisassa kaupunkien vetovoima on ratkaiseva tekijä. Tämän päivän opiskelija on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan ja oman asuinympäristönsa liikuntamahdollisuuksista. Hippos on jo nykyisellään laajalti myös opiskelijoiden käytössä. Tulevaisuudessa kansanterveyttä parantavat, monipuoliset liikunta- ja hyvinvointipalvelut ovat avainasemassa myös opiskelijoiden hyvinvoinnissa. Toivottavasti Jyväskylän kaupungin päättäjät muistavat alueen merkityksen korkeakouluopiskelijoille nyt kun Hippoksen alueen tavoitteista ollaan päättämässä.

Lasse Heikkilä
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Eemeli Rajala
Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja

Tuomas Kallinki
Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan liikuntavastaava

Mikko Viitamäki
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan liikuntavastaava

Seuraava artikkeli

VIIKKOKATSAUS, VIIKKO 15

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista