Kahdeksan lonkeroa riittää tursaalle

Tänä vuonna Foreca ennustaa ensi viikon Tursajaisille aurinkoista säätä. Taidetaan saada historiallinen vuosi aikaiseksi, sillä perinteiden mukaan tänä vuonna saisimme nauttia äärimmäisestä sateesta, koska viime vuonna oli nätti sää. Lipunmyynti tapahtumaan on käynyt kuumana, joten jos vielä tekee mieli lähteä kiertelemään Jyväskylän koralliriuttaa uusien ihanien tursaiden kanssa, ole nopea!

Keille tapahtuma on tarkoitettu? Tursaille, näille selkärangattomille nilviäisille, jotka kovan kuoren puuttuessa mahtuvat taitavasti pienimpiinkin koloihin. Onneksi heille on sentään evoluutio suonut kolme sydäntä, ettei yksi särkynyt sydän baarin tanssilattialla tapa koko iltaa. Reaktiovoimalla tursaat jaksavat painaa läpi kylmän talven kiertäen kaikki opiskelijabileet, jotka he kehittyneillä silmillään havaitsevat. Toisinaan tursaiden suuret päät tuntuvat hieman raskailta oppitunneilla, joten korkeatasoinen piiloutumismekanismi on oiva tapa liueta tunnilta. Musteen töräyttely vastustajaa kohti ei ole soveliasta edes grillijonossa, vaikka pedonnälkä olisi. Kahdeksan lonkeroa on jokaiselle tursaalle riittävä, ettei erinäiset yhdisteet vereen liuetessa tee heistä liian siniverisiä.

Vain kotibileitä järjestäneenä voin sanoa, että olen aivan uusilla leveleillä tapahtumanjärjestämisessä. Odotan tulevaa torstaita innolla, kauhulla ja jännityksellä. Perjantaihinkin on syytä valmistua, kun sirkus on ohi ja elämä Tursajaisten jälkeen alkaa. Huijui!

Syysterkuin kv- ja degreetutorvastaava Taija ♥

P.S. Tursaiden määritelmässä on käytetty soveltaen ja epälähdekriittisesti Wikipediaa.

Selaa kaikkia blogeja

Blogit