Jupinaviikot alkavat!

Tänä vuonna pohditaan osallisuutta ja jaetaan kiitoksia

Opiskelijakunta JAMKOn palautekonsepti Jupinaviikot järjestetään 9. – 22.3., jolloin opiskelijoilta kerätään palautetta sähköisellä kyselyllä. Teemaksi valittu ”Kuulutko?” haastaa opiskelijat korottamaan ääntään itselleen merkityksellisten asioiden puolesta, mutta myös pohtimaan yhteisöllisyyttä ja omaa osallisuuden ja saavutettavuuden kokemusta korkeakouluyhteisössämme. Tämä näkyy myös kyselyyn valituissa kysymyksissä.

Jupinaviikoilla voit antaa mielipiteesi niin toimivista kuin kehitettävistäkin asioista koulutuksessa ja opiskelijoiden hyvinvoinnissa, sillä niiden esille tuominen on tehokkain keino kehittää opiskelijoiden asioita. Vastaajia ei yksilöidä kyselyssä, joten palautteen voi antaa anonyymisti.

Kuka henkilöstön jäsen ansaitsee kiitoksen?

Jupinaviikoilla nostamme jälleen esiin henkilöstön jäseniä, jotka ansaitsevat erityiskiitoksen omasta panoksestaan opiskelijoiden asioiden eteen. Tarkoitus on kiittää, nostaa esille hyviä toimintatapoja ja antaa ennen kaikkea positiivista palautetta hyvästä työstä. Ehdota siis omaa suosikkiasi ja laita hyvä kiertämään. Eniten ääniä saanut henkilö palkitaan Jupinaviikkojen jälkeen, ja kiitokset välitetään myös eteenpäin niitä saaneille.

Jatkoilla puhutaan palautteesta

Koulutusalakohtaiset Jupinajatkot järjestetään kaikilla kampuksilla huhtikuussa, joissa keskustellaan Jupinaviikkojen aikana tulleista palautteista. Aikataulut päivitetään JAMKOn verkkosivuille. Palautteet koostetaan tuttuun tapaan koulutusalakohtaisiksi raporteiksi, jotka toimitetaan ammattikorkeakoulun hallinnolle ja laatutiimeille. Tiivistelmät julkaistaan JAMKOn nettisivuilla.

Vastaa kyselyyn

Jupinakysely on avoinna 9. – 22.3. osoitteessa: https://link.webropolsurveys.com/S/47D7562078B2E36E

 

Lisätietoja Jupinaviikoista

JAMKOn koulutuspoliittinen vastaava Niki Niemelä, kopo (a) jamko.fi

JAMKOn sosiaalipoliittinen vastaava Elisa Vikman, sopo (a) jamko.fi

 

Edellinen artikkeli

Viikkokatsaus, viikko 10

Seuraava artikkeli

Viikkokatsaus, viikko 11

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista