Jupinaviikkojen raportointi valmis

Jupinaviikot järjestettiin tänä vuonna 18.3.-31.3.2019. Vastaajia oli yhteensä 487, joka on lähes 100 vastaajaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten palautetta antoivat musiikin opiskelijat, joiden vastausprosentti oli noin 30%. Palautekyselyn sulkeuduttua järjestettiin Jupinajatkot, joissa vastauksissa nousseita teemoja ja pääkohtia käytiin läpi opiskelijoiden ja JAMKin henkilökunnan kanssa.

Ensimmäistä kertaa Jupinaviikoilla opiskelijat saivat valita Vuoden henkilöstön jäsenen, joka on toiminut positiivisena esimerkkinä ja näkyvästi opiskelijoiden hyvinvoinnin ja paremman koulutuksen eteen. Vuoden henkilöstön jäseneksi äänestettiin Petra Blinnikka, lehtori matkailun ja palveluliiketoiminnan alalta, joka sai selvästi eniten ääniä Jupinaviikkojen palautteissa. Häntä ehdotetaan myös Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin kilpailuun parhaasta opettajasta, joka on valtakunnallinen kunnianosoitus hyvin tehdystä työstä.

Jupinapalautteissa nousi eniten esille kontaktituntien väheneminen ja ryhmätöiden lisääminen sekä opintopsykologien jonotusajat, joista molemmat ovat olleet esillä JAMKOn edunvalvonnan puolella. Myös Rajakadun ja Dynamon kampusten vähäinen parkkitila herätti tunteita. Optima ja Asio koetaan vanhanaikaisina alustoina, joihin halutaan muutosta.

JAMKOn hallitus on koonnut kaikista palautteista alakohtaiset raportit, joiden julkiset versiot ovat nähtävillä JAMKOn verkkosivuilla. Yksiköiden johdolle ja laatutiimeille toimitetaan omat raportit, mitkä sisältävät kaikki tulleet palautteet sensuroimattomina.

Tutustu julkisiin raportteihin tästä

Lisätietoja:

Antti Paunonen
hallituksen jäsen, koulutuspolitiikka
kopo (a) jamko.fi

Emma Ahonen
hallituksen jäsen, sosiaalipolitiikka
sopo (a) jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista