ASP:llä unelmasta totta

Kysyttäessä tärkeintä paikkaa suurin osa ihmisistä vastaa varmasti koti. Useimmille meistä on tärkeää, että päivän aherrusten päätyttyä voi mennä lataamaan akkujaan paikkaan, jossa ovat itse kullekin merkitykselliset asiat, voi tavata ystäviään tai vaikka rentoutua sohvalla kirjaa lukien. Koti ei synny fyysisistä puitteista, sen muodostavat siellä asuvat ihmiset. Useimmat arvostavat sitä, että on hankkinut asunnon omalla säästämisellään itselleen.

Kuten useimpien tavoitteiden saavuttaminen, myös asunnon säästäminen vaatii hieman suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Säästämiselle on hyvä asettaa tavoite, mitoittaa se itselle sopivaksi ja tehdä siitä itselleen jatkuva tapa.

Mikä se ASP on?

ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä helpottaa ensiasunnon hankintaa. ASP-säästäminen on perusajatukseltaan yksinkertainen: säästetään oman asunnon hankintaan 10 % asunnon kauppahinnasta. Kun tarvittava määrä on säästetty, pankki myöntää loput lainana.

Säästämisen voi aloittaa 18 vuotta täytettyään. Päätös ASP-säästämisen aloittamisen yläikärajan nostamisesta 30:sta 39 vuoteen mahdollistaa entistä useammalle säästämisen aloittamisen. Myös ASP-lainan enimmäisrajaa nostettiin. Muutokset ovat tervetullut kädenojennus ensiasunnon säästäjille. Monella kolmekymppisellä on tarvetta aloittaa asuntosäästäminen.

ASP-säästämisen edut, säästöille maksettava 1 %:n korko ja lisäkorko kun koti on hankittu, ovat poikkeuksellisesti verottomia. Yleinen korkotaso huomioiden riskittömälle säästämiselle korko on hyvä. ASP-lainan valtiontakauksesta ei peritä poikkeuksellisesti takauspalkkiota ja lainalle voi saada 10 vuoden ajalle valtion korkotukea.

Aloita säästäminen sopivalla summalla

ASP-tilille säästetään 150 – 3 000 euroa kalenterivuosineljänneksessä. Talletuksia täytyy tehdä vähintään 8 vuosineljännestä eli säästöaika on vähintään noin 2 vuotta. Enimmäissäästöaikaa ei ole. Näin asuntosäästäjä voi aloittaa säästämisen jo 50 euron kuukausisäästöllä. Usein säästämistä aloittaessa ei ole tarkkaa kuvaa ostettavan asunnon kauppahinnasta eikä kaupan ajankohdasta. Tämä tarkentuu usein vasta säästöaikana. Usein varsinkin nuori säästäjä aloittaa pienemmällä summalla ja kasvattaa säästösummaa elämäntilanteen muuttuessa.

Tee fiksu päätös

Säästämisen aloittaminen omaa kotia varten ja ensiasunnon ostaminen ovat useimmille elämän tärkein taloudellinen päätös. Siinä niin kuin monessa muussakin asiassa toimii sama periaate: kannattaa vain päättää – ja aloittaa!

 

Kalle kuusisto op blogi

Kalle Kuusisto
Kirjoittaja työskentelee rahoitusasiantuntijana OP Keski-Suomessa.

Selaa kaikkia blogeja

Blogit