Tule mukaan kehittämään JAMKOn kahvilaa!

In English here

Jyväskylän opiskelijoiden palvelut Oy hakee nyt uutta hallitusta toimikaudelle 2022!

Etsimme hallitukseen puheenjohtajaa ja kahta hallituksen jäsentä.

Tehtävänäsi hallituksessa on vaikuttaa JAMKO Cafèn toimintaan, kehittää kahvilan palveluita ja tuotteita sekä osallistua kahvilan markkinointiin. Hallitus kokoontuu noin 4-6 kertaa vuodessa, joten työtä osakeyhtiön parissa ei ole suurta määrää.

Osakeyhtiön hallituksessa toimiminen on myös mainio lisä tulevaisuuden työelämää varten.

Toimikauden pituus on noin 12 kuukautta.

Mitä JOPO Oy tekee?

Jyväskylän opiskelijoiden palvelut Oy tuottaa kahvilapalveluita JAMKO Cafessa ja opinnäytetöiden kansituspalveluita JAMKOn toimistolla.

JOPO Oy:n puheenjohtajalla on velvollisuus kutsua kokoukset koolle, toimia puheenjohtajana hallituksen kokouksissa, pitää huolta kahvilapalveluiden kehittämistoimenpiteistä, ja työskennellä yhdessä vuoropäällikön kanssa kahvilan myynnin edistämisen eteen. Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkio.

JOPO Oy:n hallituksen jäsenen tehtäviin kuuluu osallistua hallituksen kokouksiin, olla mukana kehittämässä kahvilan toimintaa ja osallistua päätöksentekoon.

Toimitusjohtaja hoitaa osakeyhtiön hallinnon, palkanmaksun ja esihenkilönä toimimisen vuoropäällikölle, joten näistä asioista sinun ei tarvitse hallituksessa toimiessasi huolehtia. Osakeyhtiön toimitusjohtajana toimii JAMKOn toiminnanjohtaja.

Miten haen JOPOn hallitukseen?

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen toiminnanjohtaja@jamko.fi. Kerro hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi sekä miksi meidän tulisi valita sinut hallitukseen. Haku hallitukseen alkaa saman tien ja päättyy 5.4.2022 klo 23:59.

Hakijat valitaan 11.4.2022 pidettävässä yhtiökokouksessa.

Lisätietoa: JOPO Oy:n puheenjohtaja Antony Smal, antony.smal@jamko.fi

Selaa kaikkia ajankohtaisia

Ajankohtaista