Jäsenyyden ehdot

KUKA VOI LIITTYÄ JÄSENEKSI?

Kaikki Jyväskylän ammattikorkeakoulun läsnäolevaksi ilmoittautuneet opiskelijat voivat kuulua opiskelijakuntaan. Opiskelijakunta voi hyväksyä jäsenikseen myös muita Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Jäsenyydestä eroamisesta, jäsenyyden päättymisestä ja muista jäsenyyteen liittyvistä asioista määrätään tarkemmin opiskelijakunnan säännöissä.

JAMKOn jäsenyyden ja opiskelijakortin myöntämisehdot

  • Opiskelet Jamkissa.
  • Olet ilmoittautunut läsnäolevaksi lukukaudelle/lukuvuodelle.
  • Liityt jäseneksi JAMKOon.

LISÄKSI:

  • Huomioi, että olet vastuussa antamiesi tietojen oikeellisuudesta ja kortin väärinkäyttö on rangaistava teko.
  • Henkilöllisyytesi tarkastetaan uuden kortin luovutuksen yhteydessä, joten henkilöllisyystodistus oltava mukana korttia noutaessa.
  • Kortti voidaan jättää toimittamatta ilman korvausvelvollisuutta, mikäli kortin kuva tai teksti on hyvien tapojen vastainen tai se ei esitä kortin tilannutta henkilöä.
  • Hyväksyt, että henkilötietosi, opiskeluoikeutesi sekä jäsenkelpoisuutesi varmennetaan ammattikorkeakoulun opiskelija- ja opintorekisteristä, myöhemmin kansallisista tietovarannoista. Annat luvan käyttää henkilötunnustasi tai muuta yksilöivää tunnistetta, jolla varmennus voidaan suorittaa.
  • Tietosi saadaan tallentaa CRM-jäsenrekisteriin ja niitä saa käsitellä. Tietojasi saadaan luovuttaa seuraavien opiskelijakuntien käyttöön:
    • Arcada studerandekår – ASK
    • Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O’Diako
    • Haaga-Helian opiskelijakunta Helga
    • Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
    • Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
    • Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA
    • Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUO
    • Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO
  • Tietojasi saadaan siirtää CRM-jäsenrekisteriin, verkkokauppaan, VIRTA/KOSKI-tietovarantoon, opiskelijatunnisteeseen liittyvien ja muiden opiskelijakunnan toiminnan kannalta tarpeellisten järjestelmien välillä.