Rajakatu 35 | 40200 Jyväskylä | Kartta » | Puhelin +358 50 3361 385 | palvelujen aukiolo | SuomeksiIn English

JAMKOn viikkotiedote sisältää ennen muuta JAMKOn omia tiedotteita, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muita opiskelijoita yleisesti kiinnostavia asioita. Viikkotiedote ilmestyy pääsääntöisesti kerran viikossa tiistaisin. Tiedotteen jakelussa ovat kaikki Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat, joilta löytyy koulun tarjoama sähköpostiosoite, yhteensä siis noin 8000 opiskelijaa. Lisänäkyvyyttä tiedote saa JAMKOn Facebooksivulla.

 


Tarjoa tiedotettasi Viikkotiedotteeseen

Kunkin viikon Viikkotiedotetekstit tulee toimittaa edellisen viikon perjantaina. Viikkotiedote on kaksikielinen, joten vain sekä suomeksi että englanniksi tuotetut tekstiehdotukset huomioidaan.

Tekstien tulee olla lyhyitä, maksimissaan 640 merkkiä välilyönnit mukaan laskien, sisältäen sekä suomenkielisen että englanninkielisen tekstin. Pidempiä tekstejä ei huomioida.

Tekstien tulee olla myös valmiita julkaistavaksi sellaisenaan. Tekstissä tulee olla napakka otsikko ja selkeä rakenne: mitä, milloin, missä, miksi ja mistä lisätietoa. Tekstin tulee olla kirjoitettu passiivimuodossa "joku taho järjestää jotain jollekin". Huutomerkkejä, hymiötä ja muita vastaavia tehokeinoja tulee välttää, koska kyseessä on virallinen tiedote.

Englanninkielisen tekstin puuttuminen estää julkaisun, sillä JAMKO ei toimi käännöspalveluna.

Kaikissa teksteissä tulee olla yhteyshenkilön tiedot. Puhelinnumeroiden tulee olla kansainvälisessä muodossa (+358...). Roskapostin välttämiseksi @-merkkejä ei kannata käyttää.

Viestintäsihteeri vastaa tekstitarjoukseen vain, mikäli sitä ei tulla julkaisemaan.

 

Tekstin tarjoaja vastaa faktojen oikeellisuudesta. JAMKO pidättää oikeuden muokata tekstin kieliasua.

 


Lisätietoja Viikkotiedotteesta:

viestinta(a)jamko.fi, +358 45 207 8110

 

 

Jätä tiedotteesi tässä

(max 640 merkkiä)


640 merkkiä jäljellä